Uusimmilla kannettavilla digitaalisilla seismografeilla tehdyissä sekä taittumis- että heijastusluotauksissa tallennettiin koko aaltomuoto. Perinteisessä taittumisluotauksessa analysoitiin nopeimman P-aallon kulkuajan lisäksi myös P-aallon voimakkuus, mikä varmensi kalliolaadun tulkintaa. Kaupunkialueilla tehtäviä tutkimuksia varten kokeiltiin uusia aaltolähteitä. Maaperähaulikon avulla selvitettiin 15 - 20 m paksun maakerroksen alla olevan kallion syvyys ja laatu. Yksittäisissä digitaalisissa taittumisluotausrekisteröinneissä havaittiin myös kallionpinnasta heijastuneita aaltoja, joiden perusteella taittumisluotauksen tulkintaa voitiin tarkentaa. Nämä aallot erottuivat vain silloin, kun tutkimusalueella, jossa pohjaveden pinta oli lähellä maanpintaa, pystyttiin rekisteröimään korkeataajuisia, yli 200 Hz:n aaltoja. Kallion pinnalta tehdyissä heijastusluotauksissa rekisteröitiin kallioon louhituista tunneleista ja luolista sekä kallion rakovyöhykkeistä heijastuneet korkeataajuiset aallot. Lähellä kallion pintaa olevien onkaloiden olemassaolo pystyttiin toteamaan niistä sironneiden aaltojen perusteella. Sen sijaan rakovyöhykkeistä heijastuneet aallot olivat parhaiten analysoitavissa heijastajan ollessa yli 50 metrin syvyydessä.
